
Jouko Saari muistelee Keskipohjanmaa-lehdessä 2002
Voitto nuorison taidetapahtumassa keväällä 1968 avasi tiet Toivo Kärjen talliin.
- Teimme demo-nauhan Kaustisella jossakin liikerakennuksen kellarissa, kitarabändimme soittotilassa.
Tämän jälkeen levy-yhtiö järjesti meille nopeasti kiertueen ympäri maata.
Meille annettiin läjä ulkolaisia levyjä, joista valitsimme ensimmäisenä Tom Joneksen kappaleen. Juha Vainio teki sanat ja Nacke Johansson sovitti.
- Levytimme Muisto vain jää-kappaleen elokuussa 1968 Finnlevyn studiossa. Levylle oli ensin tehty taustat, joiden päälle lauloimme.
Levy tehtiin päivässä.
Muisto vain jää kohosi radion suositussa Lista-ohjelmassa kärkisijoille, muttei ykköseksi, sillä se paikka oli suorastaan liimattu Iltatuulen Viestille, kuten monet muistavat.
|
|
Olla tähtenä 60-luvun loppupuolella oli erinlaista, kuin
nykypäivänä.
Kun Veljekset suosionsa huipulla vierailivat kotikylässään
Räyringissä, oli kylän raitit täynnä
erinikäisiä ihmisiä pyytämässä nimikirjoituksia
ja katsomassa veljesten harvinaista keikka-autoa, Dodge Monacoa.
Vielä hetki sitten he olivat "vain" Mestaripelimanni Toivo Saaren poikia.
Joukon (s.1948) ja Kostin (s.1950) muusikkoura alkoi 60-luvun
puolivälissä, jolloin he alkoivat keikkailla Veteliläisessä Saaren yhtyeessä
(kuva)
, jossa soittivat veljesten sedät, Taito, Veli
ja Timo Saari. Orkesteri oli hyvin tunnettu maakunnassa. Keikoilla Jouko
soitti kitaraa ja Kosti bassoa. Orkesteria kutsuttiinkin leikkisästi
"Nuorisobändi", jossa puolet illasta varattiin perinteisen tanssimusiikin ystäville ja
toinen puoli illasta Joukon ja Kostin Rock/iskelmämusiikille.
Molemmat, Jouko ja Kosti, ottivat osaa maineikkaaseen "Nuorison Taidetapahtuma" -laulukilpailuun, kumpikin eri
sarjoissa. Kannustamaan lähdettiin Vetelistä bussikuormittain.
Jouko voitti iskelmäpuolen kilpailun ja Kosti tuli toiseksi Klassisen musiikin kilpailussa.
Voittonsa ansiosta Joukolle tarjottiin levytyssopimusta, josta
hän kieltäytyi, jollei Kosti myös pääsisi mukaan. Vaatimukseen suostuttiin
neuvotteluiden jälkeen ja veljekset pääsivät
suoraan Toivo Kärjen talliin.
Pian levytyssopimuksen tekemisen jälkeen vuonna 1968
heiltä ilmestyi ensimmäinen singlelevy, joka sisälsi
käännöskappaleet "Muisto vain jää"(Only A
fool
breaks his own heart) ja "Tahdon takaisin sen mikä
meni pois" (Bussa il vento"). Tämä single
oli veljesten suuri harppaus Suomen ykkösartisteiksi. Siihen aikaan oli
tavallista, että kaikki huippuartistit levyttivät paljon singlelevyjä,
ilmeisesti Jukeboxien takia ja Joukon ja Kostin ensimmäinen pitkäsoitto
ilmestyi vasta vuonna 1971, kolme vuotta
ensisinglen jälkeen. Kaikki levyn kappaleet oli kuitenkin julkaistu
kuutena singlelevynä 1968-71 välisenä aikana, ennen tätä ns.
kokoelmalevyä.
Tämän jälkeen he tasaisin väliajoin levyttivät "pikkuhittejä" singlelevyjen
muodossa päästen mukaan myös "Syksyn Sävel" -kilpailuun.
Vuonna 1974 heidän seuraansa liittyi juuri ylioppilaaksi kirjoittanut Paavo (1954-1995), poikien
nuorempi veli. Alkuun hän soitti kitaraa, soittimen vaihtuessa pikaisesti koskettimiin.
Vuonna 1976 Jouko ja Kosti kokeilivat isompaa tyylinmuutosta ja ottivat osaa Euroviisukarsintaan
Vexi Salmen ja Paul Fagerlundin kappaleella
"Can Can", jossa he esiintyivät ensimmäisen kerran julkisesti ilman kitaroitaan pystysolisteina.
Tyyli ei vain heille joidenkin mielestä sopinut. Sijoitus itse kilpailussa oli 7/9.
Vuonna -77 ilmestyi heidän toinen ja viimeiseksi jäänyt LP-levy, joka kantoi kaikkien kolmea veljesten nimet;
JOUKO, KOSTI & PAAVO
Veljesten yhtyeessä soittivat useat tunnetut huippumuusikot läpi 70-luvun,
muunmuassa rumpalina Matti Oiling ja Lyly Rajala.
Musiikillisesti veljekset olivat parhaimmillaan myöhemmällä 70-luvulla, jonka voi
kuulla heidän viimeisellä levyllään. Levykappaleet olivat erittäin vaativia
ja taitavasti toteutettuja isoine studio-orkestereineen johtajanaan Nakke Johansson.
Samanlaisia "kikkoja" ja sovituksia ei valitettavasti tänä päivänä voi kuulla tämän päivän uusilla äänitteillä.
Tyyliltään kappaleet olivat lähellä amerikkalaista tummaihoisten "Diskomusiikkia".
Myös veljesten nuorempi veli, Jukka liittyi vähitellen poikien taustabändiin rumpaliksi vuodesta -76 alkaen.
4 veljestä jatkoivat ammattimaista keikkailua vuoteen 1979, jolloin Paavo meni suorittamaan asevelvollisuuttaan ja kesäkiertueen
ajan koskettimissa nähtiin oopperamiehenä tunnetuksi tullut,
Jyrki Niskanen.
Tämän jälkeen Jouko ja Kosti vetäytyivät kukin ns. perhe-elämää viettämään Etelä-Suomeen, ja tekivät vielä 80-luvun puolella ns.
heittokeikkoja muiden töiden ohessa.
Jouko jatkoi keikkailua yksin eri orkestereissa 90-luvun puolelle asti.
Erittäin lahjakkaana pidetty Paavo siirtyi vuonna 1995, samana päivänä Tangokuningas Sauli Lehtosen kanssa, soittamaan yläkerran soittimia,
Jukka soittaa eri orkestereissa edelleen.
Veljensä Joukon kanssa musisoinut ja laulanut Kosti Saari (54) kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen kotikaupungissaan Hyvinkäällä 20.marraskuuta 2004.
|